Karvoja laminaatilla: 2013

lauantai 28. joulukuuta 2013

Edistystä

Enää ei kyykitä pesän nurkassa. Kakara on kovasti riehunut ja painii Töppösen kanssa. Syö hyvin (varmaan kolme kertaa enemmän kuin tuo vanhempi) ja riehuu vähän lisää. Tänään antoi rapsuttaa leuan alta ja näytti pitävän siitä. Kuitenkin täytyy vielä kipittää ihmisiä karkuun jos tulevat liian lähelle. Vielä ei ole kotia löytynyt, näyttää pahasti siltä että neiti jää tänne :( Puolensa toki silläkin. Töppösellä on kaveri ja saapahan olla varmasti hyvässä kodissa.

Tänään neidit päättivät yhdessä tuumin laittaa lounaan, eli broilerinsiiven, vesikuppiin uimaan. Pahuksen Töppis kun opettaa lapselle huonoja tapoja... Siitä tulikin idea koiran aktivoimiseen. Laitetaan sama siipi koiran vesikuppiin. Vähän aikaa se mietti ja lipoi vettä siihen malliin, että mitähän tälle tekisi. Sitten se vain hotkaisi. Valtamereltä ei säästytty mutta saipahan hurtta välipalaa.


Yritys ottaa kaverikuva: failed

"En ala sua"
Katsomossa silmät kovana

Rontti on makoillut ja ulkoillut. Lelun etsimisessä se on jo ihan liian haka. Pitäisi jotain uutta keksiä. Tänään opeteltiin (taas) etsimään tupakkaa. Onhan se vähän pöhköä mutta tekemistä kuitenkin. Joululahjaksi tilaama nahkainen piikkipanta on vielä jossakin matkalla, joten mieltä yritettiin kohentaa 60 senttisellä purukepillä. Ja sehän onnistui vallan mainiosti. Parissa minuutissa oli jo kolmasosa rouskutettu. Ilkeä emäntä meni ja otti luun pois, ettei tulisi vatsanpuruja.




Aivoja joutuu jumppaamaan välillä myös kävelyillä, jos eksymme läheisen koulun pihaan. Pihalla on aidattu alue, jossa yhdessä nurkassa auki oleva portti. Kävelemme ei-portilliseen päähän, nakkaan kepin/lelun aitaukseen ja koira etsimispuuhiin. Hetken ulinan jälkeen muistuukin mieleen että ai niin. 
Sisätila-aktivoinnit hoituvat jäädytetyllä, jauhelihaa täynnä olevalla kongilla. Sitä saa lupsuttaa ihan hyvän aikaa.

Kohtahan se on jo uusivuosi ja ulkoa kuuluu pum pum. Rolle ei välitä raketeista tuon taivaallista mutta jänskättää, mitä nuo pienemmät sanoo. Jaaha, menisiköhän sitä iltakävelylle kun ei ole parempaakaan tekemistä...

maanantai 16. joulukuuta 2013

Hoidokki

Niin, semmoinen tuli taloon sunnuntaina. Puolivuotias kissatyttö Oliver, joka tosin muutti nimensä Oolaksi. Kyseinen tapaus pitäisi kesyttää jokseenkin niin, että sen voi laittaa uuteen kotiin. Töpiskö ei arvosta. Sähisee vaan. Onneksi nykyinen kämppä on liian pieni niin ei voi pitää kakaraa ikuisesti.


"Mikä ihme tuolla on..."

Melko arka se on, mutta utelias. Syö ja käy hiekkalaatikolla. Tänään huitoi vähän palloa. Suurimmaksi osaksi makoilee pesässä lämpöisessä kylppärissä. Muutaman kerran päivässä pääsee muiden seuraan katselemaan mutta haluaa melko nopeasti takaisin vessaan. Neiti oli luovutusikään asti navettakissana, ja päätyi sitten tuttavalleni sisäkissaksi. Lupasin sitten ottaa Oolan tänne "kuntoutukseen" kun ei kemiat kohdanneet edellisessä kodissa.




Toivottavasti saisi pian kodin etsittyä, ettei tule liikaa kiintymystä :D

Lihatilauskin saapui tänään. 12kg possua, lehmää, broiskua ja vähän kalkkunaakin. Harmi kun lohi oli loppuunmyyty. Olihan siinä taas työ saada nuo pakastimeen mahtumaan.

torstai 28. marraskuuta 2013

Kissaotuksen laaja äänivalikoima

Niin, päivien aikana neidin suusta kuuluu monenmoista naukumista. On tylsyysulinaa ("miu, miu, MOUU"), on tervehdyspurahduksia ("purr, purrnau, pur") ja nälkäänkuolemismarinaa ("mau, mau, maaau, maau, mau, maau"). Eikä ääniskaala siihen vielä lopu. Sanomista sillä tuntuu olevan vähän joka asiaan.

Tulipas tuossa hetki sitten tehtyä zooplussassa ostoksia. Nyt on herkkuja niin paljon, että kaapit ja laatikot pursuavat. Ja kummallekin oma joulukalenteri! Kohta päästään availemaan luukkuja. Uutena tulokkaana oli Kong Kickeroo. Alkuhuuma oli suuri.




Töppöselle ostin kokeeksi GranataPetin penturuokaa. Sisällöltään vaikutti ihan ookoo sapuskalta eikä lapsi ole ainakaan vielä valittanut. Mutta Applaws taitaa kuitenkin olla se meidän juttu. 
Neiti on alkanut nirsoilemaan ruuan kanssa. Mikään ei tunnu kelpaavan. Paitsi raksut ja herkut. Ruokinnan suhteen on viime aikoina ollut aika tiukka linja, jos et syö mitä tarjotaan niin olet syömättä. Ei kuitenkaan kauaa viitsi tuota paastottaa, sillä se ei ole kissoille hyväksi. Yleensä päivän mittaa se ruoka kuitenkin katoaa kupista, kun huomaa että tosiaankaan mitään muuta ei tule.

Johan se talvi kävi täälläkin. Ensin satoi lunta, sitten suli pois ja sitten satoi taas. Toivottavasti tuo nyt jonkun aikaa pysyy. Ja joulukin tulee kohta. Sitten loppuu emännältä työt (ainakin toistaiseksi) ja elukoille jää enempi aikaa. Sen kunniaksi siis kuvapläjäys, jossa enemmän tai vähemmän talvisia kuvia.






;3

Silloin kun vielä aurinko paistoi

tiistai 15. lokakuuta 2013

Se haukkuu sittenkin!

Koiruus nimittäin. Jollain ihmeen kaupalla sain sen opetettua haukkumaan miehekästä haukkua. Nyt vieressä kävelee käskystä hälyttävä suojelukoira :) Ei se kenellekään mitään tee, mutta luulisi tuon haukkumisen pitävän ne hörhöt kaukana.
Ihan alkuun "härnäsin" sitä kepillä tai lelulla ja odotin haukkumista. Hetken aikaa siinä meni ennen kuin honasi. Keppi lensi vasta, kun oikea haukku kuului. Nyt voidaan kesken hihnalenkin pysähtyä ja käskeä haukkumaan. Kyllä se edelleen vähän alussa vikisee, mutta sieltä se mölinä lopuksi kumpuaa.

Koirakuvahaasteena olisi ollut ruska, mutta tuossa edellisessä postauksessa olkoot tarpeeksi niitä syyskuvia. Siispä kissakuvahaasteeseen, joka näyttäisi olevan haukotus. Ihme kyllä en löytänyt yhtään kuvaa, jossa Töppöne haukottelisi! Joten seuraava haaste olkoon hyppy.


Neiti karvahuisku ilmielävänä hyppäämässä lelukepin kimppuun

maanantai 30. syyskuuta 2013

Lisää ostoksia!

Kyllä sitä koiraa nyt hemmotellaan. Tai oikeastaan emäntää, piskillehän tärkeintä on päästä ulos.
Jospa nyt vähäksi aikaa riittäisi tämä materialismi. Tai no mistä sitä koskaan tietää...


Ratian pehmopanta, nyt on lämmikettä kaulalle


EzyDogin pistolukkopanta. On kyllä jykevää tekoa.

Nyloninen piikkilankahihna, josta saikin kivasti kaverin samaa sarjaa olevalle pannalle


Loppuun vielä Rontin virallinen syyskuvatus!


lauantai 28. syyskuuta 2013

Zooplussan tilauksia

Nyt on molemmilla herkkuja vähäksi aikaa! Kuvien laatu vähän on mitä on, kun ei jaksanut kamalasti alkaa säätämään asetusten kanssa. Nuiden lisäksi oli myös 6pack Animondan kitten-märkäruokaa.


1kg Boschin kovia koiran"kakkuja"

Töppöselle Applawsia ja Rontille Roccon nauta-märkäruokaa

Henkitorvia ja ruokatorvia

Kuivattua kanaa ja ankkaa, sekä tommoisia kana-kala kierteitä


Rolle osaa haukkua! Tai ainakin jos lelua ollaan heittämässä. Tuo kun ei muuten yleensä ääntele, kuin kitisemällä ja vinkumisella. Pitäähän isolla koiralla olla sille sopiva ääni. Aluksi käskysana oli tavallinen "hauku", mutta vaihdoin sen sanaksi "mörkö" :) 
Nyt kun tuon vielä saisi toimimaan ilman lelua, vaikka mahdollisissa uhkaavissa tilanteissa. Viettitestin mukaan sillä on korkea ärsykekynnys, joten jos joku narkkari hyökkää pusikosta niin siinä pitäisi toimia heti eikä viiden minuutin päästä. Eiköhän pari OIKEAA haukahdusta tuolta mötikältä riitä karkoittamaan kenet tahansa.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Viettitesti

Ei voisi emäntä olla enempää onnellisempi. Tuli kyllä ihan täytenä yllätyksenä koko juttu. Paitsi tuo epävarmuus. Vähänhän se piipasi kuten aina, tuli viereen makaaamaan siinä välissä kun maalimies aloitti uhkausliikkeet. 
Oli kuulemma ensimmäinen koira koko viikonloppuna, jonka kans joutu oikeesti tappelemaan patukasta. Noh, onhan tuolla sitä kokoa ja voimaa.
Kuulemma tuon ikäiselle erittäin positiivinen tulos. Kentälle meno oli tuomarin sanojen mukaan "tavallista sunnuntaikävelyä".





Ja jottei Töppöä unohdettaisi niin kissakuvahaaste numero 10, haukotus. Joka on näköjään melko hämärää hommaa ainakin kuvasta päätellen. Haukottelukuvia ei näyttänyt montaa olevan, ja se toinen taisi olla sitä paitsi maukumiskuva.



perjantai 30. elokuuta 2013

Huhheijjaa

Täällä ei ole tapahtunut YHTÄÄN mitään. Emännällä on vähän kiirusta pitänyt, kun tarjoutui oyssilta töitä. Rontin ilmoitin viettitestiin, joka pidetään 7.-8.9 haukkiksella. Katotaan miten äijän käy. Töppö on oma, suloinen, rasittava itsensä, joka nyt on saanut aikaan jonkun uhmaiän. Kaikkea kiellettyä täytyy tehdä. Roikkua koiran karvoissa, heitellä leluja vesikuppiin... Nyt se nukkuu söpösti kerällä.

Hurtan mielenvirikkeeksi ollaan välillä opeteltu etsimään tupakkaa. Ehkä maailman turhin juttu mutta koiralla on ainakin hauskaa.

Viettitestin tulokset pitää yrittää muistaa tänne raapustella, jos niissä on mitään julkaistavaa. Voi olla, että piski vain möllöttää paikallaan ja heiluttaa häntää. Voi olla, että se haluaa hyökätä maalimiehen kimppuun. Saa nähdä.

Loppuun vielä kissakuvahaastetta, joka on tällä kertaa "pieni". Ja pienihän tuo on joskus ollutkin. Melkein voisi mahtua kämmenelle nukkumaan.


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Laiskotus!

Helteet painaa taas päälle ja kotiväki on laiskistunut. Laitetaas kuvahaasteet tähän ensimmäiseksi, ekana koira: Ilta-aurinko.



Ehdottomasti paras aurinkokuva minkä olen koskaan ottanut. Kuva on viime vuodelta mutta ilta kuitenkin :)


Sitten kissahaaste: Piilo. Taas on sata kuvaa milloin missäkin pahvilaatikossa, mutta eiköhän voiton vie kuitenkin kuva jota voisi paremmin kuvailla sanalla "raato".



Ja sitten uutisiin. Keskiviikkona olimme Oulun Koirakoulun järkkäämässä suunnistusillassa ja olihan sielä kivaa! Rasteja oli kahdeksan ja pituus noin 3km. Joukkueita oli kymmenen ja jos jonkinnäköistä koiraa sieltä löytyi chihuahuasta setteriin. Rasteina löytyi ainakin monivalintakysymystä, loistunnistusta ja herkkutikkujen etsimistä. Viimeisellä rastilla päästiin aksaamaan pussilla. Rontti hokasi heti toisella kerralla että mistä on kysymys! Ekalla kerralla piti vähän huhuilla pussin toisessa päässä ja heiluttaa lelua.
Pisteitä 15/23, ei paha ekaksi kerraksi. Hurtta ei rähissyt muille koirille ja oli muutenkin fiksua herraa. Varmasti osallistutaan seuraavaankin suunnistukseen.

Eilen nousi aika kova sumu ja lähdettiin yölenkille etsimään mustikoita. No, eihän niitä pimeydessä löytynyt mutta pusikkoon sammunut ukkeli löytyi! Heti metsän reunalla Rollella nousi korvat pystyyn ja alkoi hihnassa tempoilu. Piti vähän aikaa miettiä että mikäs tuolle nyt tuli, kunnes syy selvisi. On siinä taitava koira. Ei olisi ukkoa löytynyt jos Rontti sitä ei olisi huomannut. Soitto poliisille ja vartin sisään tulivat törpön hakemaan.

Pätevä pelastuskoira tuosta varmasti tulisi. Harmittaa kun lähistöllä ei ole mitään kunnon metsiä niin ei voi treenata. Mutta näköjään tuo jotain osaa treenaamattakin =)

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Aurinko!

Paistaahan se viimein täälläkin sen viikon harmauden jälkeen. Eilen yötä vasten käytiin rontin kanssa vähän treenaamassa tokoliikkeitä. Kaikki ovat melkeinpä viilausta vaille jees. Seuraamisessa yrittää edelleen edistää ja takapää on vinossa. Vasurille kääntymisiä pitää vielä hioa, samoin liikkeestä maahanmenoa. Eteentulo ihan hyvä mutta jää välillä liian taakse. 
Paikallamakuu onnistuu kyllä jos vaan malttaa. Ensimmäistä kertaa kokeiltiin hyppynoutoakin. Aika loistavasti tuo sujui amatööriltä, tosin raasu olisi tahtonut lähteä leikkimään köydellä heti ekan hypyn jälkeen.
Vähän syyhyttäisi ilmoittaa tuo syksyn BH-kokeeseen mutta luulenpa että se ei oikein tule onnistumaan. Rokotuksista pitää vielä yksi piikki hakea ja mikrosirunkin pitäisi varmaan olla niskassa. No mutta senpä näkee sitten. 
Viikon päästä olisi tarkoitus lähteä Oulun koirakerhon järkkäämään suunnistusreissuun tuonne lämsänjärvelle. Saapa nähdä miten siinä käy.

Koirakuvahaastelista on näköjään pysähtynyt joten mennäänpä suoraan kissapuoleen, eli "väri". Töppö on valkoinen mustalla hännällä ja mustilla laikuilla, joissa on vielä mustempia raitoja. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Se on ehkä vähän vanha mutta eipä tuo väri ole paljoa siitä muuttunut.


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Rästihommia

Laiskuus ei ole hyvä juttu. Mutta minkäs teet. Elukat on syöny, nukkunu ja riehunu. Tai lähinnä se pienempi, iso vaan syö ja nukkuu. Ja käy ulkona. Tänäänkin se sai naapurin tädeistä rapsutusseuraa kun he niin ihastuivat "isoon ja hyvin koulutettuun koiraan". Juu onhan se, jonkin sortin julkkis näillä main. Lapset tykkää ja aikuiset tykkää. Jopa poliisit tykkää. Pysähtyivät yhtenä iltana jututtamaan syystä x ja sanoivat ohimennen että on siinä koiralla kokoa =)
Mutta aiheeseen. Koirakuvahaasteen tämän hetken viimeinen aihe on "juhannus". Niin, mitäpä sitä tehtiin. Ei oikeastaan mitään. Etsittiin uusia metiköitä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Olkoon hän nyt se virallinen jussikuva kun ei koneen syövereistä parempaakaan löytynyt.




Kissakuvahaasteessa on pääosassa "tassut". Tassuja on kiva kuvata. Söpöjä pörröisiä töppösiä, kuten Töppöne itsekin on.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Tilauksia ja haasteita

Emäntä ei kurkkukivusta ja lämmönnoususta ole jaksanut kirjoitella mutta jospa se tästä.
Koirakuvahaasteena on "veden äärellä". Ei tuo mikään vesipeto ole, mutta keppien perässä mennään vaikka kaivoon. Vaikka nuo haasteet ovat lähinnä vain sen yhden koiran juttu niin pakko laittaa tähän hieno kaverikuva. Kaverit siis ovat aussiet Rasmus ja Orion. Orion on tuo pentu joka istuu vedessä hauskasti =)





Kissakuvahaasteena "paikka", josta tuli heti mieleen Töpön lempipaikka kautta aikojen.


Pahvilaatikko! Sinne on kiva mennä koiraa piiloon, leikkimään, nukkumaan tai muuten vaan oleskelemaan. Mikähän niissä viehättää.
Pahvilootista pääsee sitten seuraavaan aiheeseen, eli zooplussan tilauskiin. Ne saapuivat tänään. Koira sai Neon-flexin, kissa puuhamaan ja ruokaa. Nyt kummatkin elukat syövät samanmerkkistä sapuskaa!


Eli TOTWia


Esittelyssä puuhamaa. Löytyy koloa, pesää ja näköaladonitsia. Se on jo pariin kertaan testattu, mutta ilmeisesti haisi vielä pahalle kun ei sen kummemmin innostanut.


Testaaja työssään

Ja tottakai se pahvilaatikko vei voiton. Se siitä kiitollisuudesta..

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Koirahaastetta ja kissahaastetta

Unohtuipas eilen laittaa nuo haasteet (unohtui ja unohtui, oli liikaa tekemistä) joten ne siirtyivät sitten tälle päivälle.
Koirakuvahaasteen aiheena "koirat ja kevät"." Mistä tietää että on tullut kevät? Siitä, että merestä voi löytää kelluvan puupalikan, joka on ihan pakko tuoda emännälle heitettäväksi monen monta kertaa.




Kissakuvahaasteena tällä kertaa "kaunis/komea". Töppö on tottakai aina oma kaunis itsensä, mutta välillä tulee myös niitä super-kauniita hetkiäkin.


Tuon ikäisestä on vielä melkein mahdotonta saada oikeaa kauneuskuvaa =)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Haasteita

Johan nuiden mainoksien kanssa on saanut tapella eikä vieläkään asetu. No, kaikkeen tottuu.
Mutta. Nyt. Kissakuvahaaste numero 3. Aiheena kohtaaminen.
Herra Koiran ja neiti Kissan ensimmäisestä kohtaamisesta ei kuvia löydy mutta eiköhän tuo ole aivan hyvä. Kyllä siitä idean saa selville.




Sitten koirakuvahaaste kolmonen, joka on "ilmeilyä". Rontilta kyllä nuita ilmeitä löytyy mutta parhain on ehkä tämä:


Monet naurut on tullut tuota katsellessa ja tulee edelleenkin.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kissakuvahaaste 2: Lelu ja/tai leikki

Töppösestä löytyy kasoittain leikkimiskuvia mutta mielestäni ehdottomasti paras on tämä.




Muistaakseni toinen päivä uudessa kodissa ja lapsi leikkii ihan intopiinä. Kilinäpallo taisi olla ensimmäinen lelu, jonka Töpsykkä sai tassuihinsaja tuolla lattialla se vieläkin pyörii. Tosin väri on muuttunut aika harmahtavaksi. Ja siis lelusta oli kyse, ei kissasta :)

Ja jottei tämä menisi liian lajirasistiseksi, laitetaan vielä koirakuvahaastetta tulemaan. Vaikka elämmekin jo heinäkuussa, koirakuvahaasteet alkavat tammikuusta joten aloitetaan mekin siitä. Ja mennään vaikka yksi haaste päivässä siihen asti, kunnes tulee lisää haasteita.

Ensimmäinen haaste on Talvimuotia. Eli koira talvivarustuksessa. Meillä ei semmoisille valitettavasti ole käyttöä, joten koira viilettää luonnollisuuksien puvussa kohti hankia.



sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Edistystä(kö?)

Yölenkin ohessa otimme ihan pikkuriikkisen tokoliikkeitä koiran kanssa. Koskaan ennen se ei ole sivulla mennyt niin nopeasti maahan ja noussut siitä istumaan! Onkohan parin päivän tauko osasyynä. Kyllä tuolla kuitenkin vähän päässä vippaa. Aluksi se meni oikealle sivulle ja laittoi maahan pää tulosuuntaan päin.

Kääntymisiä pitäisi treenata vielä monta monta kertaa. Vasemmalle kääntymistä erityisesti. On kokeiltu imuttamista, lelulla "kääntämistä", aidan vierustaa, eteen harppaamista... Etupää kyllä kääntyy mutta takapää ei. Sitten hokasin portaita alas mennessä että jaah, toimisikohan tämä. Aina kun portaista päästään lattialle, käsky "vasen" ja kehuja heti kun koira kääntyy käytävälle. Saapa nähdä, miten tuo toimii ilman portaita.

Illan tylsiin hetkiin bongasin blogikissojen blogista kissakuvahaasteen. Kokeillaan mennä loppuun asti. (Ei mitenkään kilpailumielessä vaan ihan omaksi huviksi.) Ensimmäisenä haasteena on uni.


Parhaimmat unet saa omassa pesässä ja pingviinilelu kainalossa :3

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kamoja

Tutkinpas tuossa eilen illalla kaappeja ja hyllyjä ja voi luoja miten paljo tavaraa nuilla elukoilla on. Rontti on ollut täällä reilu vuoden ja ulkoilutavaroita sillä on varmaan kolmen koiran edestä.
Nyt kun ei parempaakaan tekemistä keksi niin olkoon tämä semmoinen tavarapostaus. Kuvat ovat hiukka huonolaatuisia kun tuo puhelin ei oikein hämärässä (edes valot päällä) tahdo toimia yhtä hyvin, kuin päivänvalossa. Mutta ehkä nuista jonkun selvän saa. Yritin vähän tehdä niistä paremman näköisiä.
Töppösellä on vähemmän tavaraa joten aloittakaamme hänestä.



Huvipuisto, joka on vielä vähän rakennusvaiheessa. Zooplussalta oli loppunut kattoon asti yltävä kiipeilypuu, joten se jäi sitten ostamatta. Pesä oli ihan pakko hommata koska se oli niin söpö, ja kyllähän tuo lapsi sielä vähän väliä viihtyy.
Leluja ei onneksi ole (vielä) kertynyt kamalasti. Pari pingviiniä, biljardipalloja minikoossa, laserhiiri, pehmohiiri (oli paikassa x kuvaushetkellä), pallokissa ja semmoisia kumisia piikkipalloja. Tuo ei onneksi ole mikään kranttu. Kaikki joita voi heittää ja kantaa suussa, ovat kivoja.




Ruokapuolelta nyt ei mitään kummempia löydy. Pari zooplussan ruokakippoa, animondan ja applawsin märkäruokia, vitamiineja ja latzin ja RC:n näytepusseja. Tiedä sitten syötänkö tuota latzia koskaan. Olkoot hätävarana kaapin pohjalla.




Muita tavaroita sitten on pari lelukeppiä, kynsisakset, fleksi ja valjaat. Pari kertaa ollaan jo ulkoiltu kokeeksi koiran hihnalla mutta nyt neidillä on oma hihna. Ja vielä pinkki!


Sitten koira. Oli pienoinen järkytys kun lätkäsin kaikki narut ja pannat lattialle. Melkein koiran kokoinen kasa niistä tuli.



Leluja löytyy laidasta laitaan. Tuota vihreää köysilelua käytetään vain treenatessa "jälkeä". Valkoisissa piikkipalloissa on joskus ollut naru sisällä mutta eiköhän tuo rohmu ne sitten rikkonut.




Sitten löytyy tottakai kynsisakset, taisi olla kaupan isoimmat, Trixien halpis-furminaattori, koirapilli ja naksutin. Hyvin tuolla karstalla karvaa lähtee. Mitä sitä turhaan montaa kymppiä alkaa furminaattorista maksamaan.




Kippoja, vitamiineja, silmätippoja, laatikollinen RC:n näytepusseja sun muuta "välipalaa". Kuvasta jäi lehmänkorvat mutta haitanneeko tuo.




Muutama hurtan panta. Pörröpanta on vähän naisellinen mutta hyvin se kaulassa pysyy. Lifeguard-panta osoittautui vähän pieneksi, olkoot se sitten tulevan koiran panta =)




Katu-uskottavia pantoja löytyy pari. Erityisesti tuo niittipanta, joka oli mustissa ja mirrissä -70%. Pakkohan se oli ostaa. Yleensä käytössä on tuo piikkilankapanta.
Ja tottakai muutama perus pistolukkopanta. Pienempi niittipanta on ostettu haaparannasta ja sekin on jäänyt vähän pieneksi. Liekö sitten koira lihonut. If it barks- panta on jäänyt aika vähäiselle käytölle. Joku voi ostaa sen pois jos haluaa.




Kahenlaista ketjupantaa, pitäähän susikoiralla nyt kettinkiä löytyä! Pienisilmukkainen on välillä koulutuskäytössä. Isompi yleensä roikkuu vain kaulassa iltalenkeillä nössykän katu-uskottavuutta lisäämään.




Hihnaa löytyy. Liinaa, normaalia ja monitoimia. Hurtan sinistä yleensä käytetään ja liinaa jäljestyksessä. Jossakin kaapinnurkassa on myös kaksi pentupantaa ja pentuhihna tulevaisuuden varalle.




Täytyy myöntää että olen vähän fleksi-friikki. Nuita olen kerännyt varmaan 10-vuotiaasta asti koirahulluutta parantamaan. Isointa käytetään yleensä ilta/yölenkeillä. Fleksivihaajille semmosia terkkuja, että oikein käytettynä tuo on loistava kapistus ;) Mutta valitettavasti kaikki ei osaa kaikkea.
Musta lohikäärmefleksi on myös haaparannasta. Sen ostin lähinnä tuon lohikäärmeen takia mutta ollaan me sitä kätetykin silloin tällöin. Ja taitaapi tässä kuussa olla tulossa vielä yksi fleksi. Neon-versio tuleville pimeille illoille.



Valjaita ei tuon enempää ole. Husky-valjaat vetämiseen ja jäljestämiseen, ja Julius K9:n "poliisivaljaat". Katu-uskottavuuden takia nekin. Kun täällä pahamaineisella lähiöalueella yöllä liikutaan niin voi tulla vastaan vaikka minkälaista hörhöä.

Sitten on vielä kura/sadeliivi, joka valuu pois päältä. Ja uusimpana ostoksena pelastusliivit!


Nyt pysyy hurtta pinnalla. No pysyy se muutenkin mutta meinaa välillä uida vähän vinossa takapuoli pohjaa kohti. Toivottavasti tuolla hökötyksellä saisi sen oikean asennon esiin niin lihakset saisivat oikeanlaista harjoitusta.

Pakko kyllä sanoa että emännässä on vähän materialistin vikaa. Mutta ei ole elukat toistaiseksi kärsineet. Toivottavasti tämä ei koskaan kehity sairaaseen suuntaan. Mutku on niin kiva shoppailla mussukoille kaikenlaista ja ja mutku mutku...